HEIK´S KITCHEN
25.2.2015
Tänään HEIK´S KITCHEN:issä tehtiin voileipäkakkuja.
Ensimmäisellä tunnilla seiskat valmistelivat raaka-aineita. Toisella tunnilla
kasi-ysien tullessa mukaan aloitettiin kakkujen tekeminen. Kakuissa oli kolme
kerrosta ja täytteenä oli muun muassa lohta, salamia, kinkkua, paprikaa ja
tomaattia. Kakut kuorrutettiin vielä majoneesi-viola sekoituksella. Ja viimeiseksi kakut vielä koristeltiin. Voileivistä leikataan reunat pois ja ne täytyy myös kostuttaa. Lopputulos
oli tänään todella hyvä. Työskentely oli myös tänään ihan hyvää. Työskentelyn
aikana kuitenkin välillä siisteys unohtui.
Plussat ja miinukset: +Lopputulos todella hyvä -Siisteys
Kokonaisarvosana: 9
|
Heikki opettaa Onnia |
|
Heikki ja salami |
|
Tällaisia täytteitä käytettiin voileipäkakuissa |
|
Lauri ja veitsi ei ole hyvä yhdistelmä |
|
Noa neuvoo Nikolaita |
|
Voileipäkakut kuorrutettiin majoneesi-viola seoksella |
|
Kumihanska-Anton |
|
Kovaa työtä |
|
Olgakin pääsi työnteon makuun |
|
Nikolai on perfektionisti |
|
Onni ihailee |
|
Valmis voileipäkakku |
|
Ja toinen valmis voileipäkakku |
|
Voileipäkakut |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti